torstai 20. marraskuuta 2008

Iso Pata kuplii taas, korpit saapuvat...

Hämeenlinnalaisittain varsin tahmeasti alkanut alueellisen 3. divisioonan koripallokausi jatkuu sunnuntaina 23.11. klo 12.30 Ojoisten koulun Isossa Padassa, jonne saapuu pitkänmatkan vierailija Ravens Porvoosta.

PuB:n sijoitus on tällä hetkellä (putoamisviivan alapuolella) viimeistä edellinen ja Ravens pomppii pari pykälää ylempänä, joten odotettavissa on sähköinen kohtaaminen.

Kotiyleisöä ilahduttavana tietona mainittakoon, että Lassi Utrio on palannut parketille, ja muutoinkin sairastelujen ja työkiireiden hetkeksi typistämä miehistö on palaamassa jokseenkin täysivahvuiseksi tähän sunnuntaipäivän otteluun. Pöytäkirja tulleekin nyt täyttymään kovakuntoisista pelureista siinä missä muutamat aiemmat matsit on pelattu kuudella seitsemällä ukkelilla.

Tätä Ravens-peliä voitaneen pitää jonkinlaisena vedenjakajana kehnon alkukauden ja loisteliaan loppukauden välissä. Säätilastakin voimme havaita positiivisen muutoksen tunnelman; räntä, loska ja harmaus ovat kaikonneet ja saaneet tilalleen sinitaivaan kehystämän kauniin lumimaiseman. Jos olisin ennustaja, en voisi povata muuta kuin kotivoittoa.

PuB ja Ravens ovat taistelupari aikojen takaa. Joitakin vuosia taaksepäin PuB teki historiaa voittamalla korpit Hämeenkaaren nousukarsinnassa ja nousemalla kolmanteen divisioonaan. Joku heilutti katsomossa Edgar Allan Poen kertomuskokoelmaa, josta se kuuluisa Korppikin löytyy...

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. On pudottu, noustu, pudottu, noustu, pudottu ja noustu. Tämä heilurimainen liike (Tuosta Poen "Novelleja"-kokoelmasta löytyy muuten erinomaisen mainio Kuilu ja heiluri -tekstikin!) lienee hämeenlinnalaisporukalle tyypillinen tapa pelata tätä peliä, mutta, yhtä kaikki, tällä kaudella ei PuB tule putoamaan takaisin IV divisioonan kurimukseen - seikka, josta uskallan koska tahansa lyödä kanssasi viiden euron vedon.

Kurimus on Novelleja-teoksen kolmas nimike, jota uskallan tarjota vinkiksi sinulle, joka et oikein jaksa odottaa sunnuntaihin. Tuon kirjan päättävän, vertaansa vailla olevan merihenkisen kauhukertomuksen luettuasi et enää koskaan ole entisesi. Käväise siis kirjastossa. Jo huomenna. Poimi hyllystä WSOY:n kustantama Poe-klassikko Novelleja, lue se, ja sitten onkin jo sunnuntai. Korppia pidetään kuoleman vertauskuvana, mutta Ojoisille saapuvat korpit saavat tulevana sunnuntaina mainion kunnian toimia PuB:n uuden elämän ja uuden mahdollisuuden symbolina.

MANNI

maanantai 10. marraskuuta 2008

Koriskerhon synttärit!

Punaportin Bluesin koriskerho täyttää vuoden 22.11.2008. Kävijämäärä on osoittanut oikein ilahduttavia merkkejä: viime kerhokerralla paikalla oli peräti 22 innokasta pallottelijaa.

Juhlaseremonioita ei merkkipäivän johdosta järjestetä, mutta jokainen koriskerhohenkinen voi ostaa kotiin vaikkapa pienen leivoksen, johon pystyttää yhden pienen kynttilän ja puhaltaa sen sammuksiin.

Uudet kerholaiset ovat edelleenkin tervetulleita Ojoisten koululle torstaisin klo 17!